Vaellusporukkani käväisi kylässä. Vettä on tullut viimeiset viisi päivää kuin erään tunnetun naishenkilön ahterista. Uutisissa jo näytetään paikallisia, jotka värjöttelevät yöaikaan ulkosalla ja seuraavat kun tulva huuhtoo kotikylän teitä. Osa heistä on päättänyt lähteä ja osa jäädä kotikylään. Hiukan pelottavaa, sillä täälläkin päin oli viime talvena hirvittävät tulvat ja niiden seurauksena sähköt, vesi ja puhelinyhteydet poikki monta päivää. Muutamia satoja ihmisiä kuolikin. Draguignanin kaupungin pääkadulle vesi porasi kuulemma 12 metriä syvän kraaterin. Sama ilmiö saattaa kuulemma selittää senkin jos joissain paikoissa näkyy esimerkiksi sohva puussa. Tieto katastrofista ei koskaan tuolloin ulottunut Suomen uutisiin asti.
Kiviaidoissa kasvaa kaikkea kaunista.
Tämä näky odottaa kaduilla aamuisin...tekisinkö seuraaville vieraille sammakonreisiä....
Oli pakko ottaa kuva aallokosta.
Onneksi kuitenkin maanantaipäivä oli juuri sen aikaa sateeton kun olimme Verdunissa ihailemassa huikeita ja henkeäsalpaavia maisemia. Siellä sijaitsee Euroopan syvin kanjoni, tai korkein; miten se nyt sanotaankaan, Grand Canyon of Verdun. Arvaamattomista keleistä johtuen jätimme kuitenkin patikointiosuuden väliin. Olin kyllä varustautunut pikkurepulla, jossa oli hieman evästä, juotavaa ja taskulamppu, sillä niin oppaassa neuvottiin. Nousimme autolla ylös itäpuolta, Castellanen pikkukaupunkiin. Liikuntaosuudessa kapusimme Notre-Dame-du-Roc-kappelille puolituntia melkeinpä pystysuoraa polkua. Harmittaa, että en tohtinut perille päästyäni soittaa kappelin kelloa, vaikka niin olisi kuulunut tehdä. Ihmiset olivat kirjoittaneet vieraskirjaan rukouksia lähiomaisten puolesta. Minäkin sitten laitoin pyynnön Japanin ihmisten puolesta ja kun tulin kotiin, niin kuulin, että tuuli oli kääntynyt ja vei säteilyä merelle.
Matkalla kappelille löytyi 13 tällaista pylvästä erilaisin kuvin varustettuina. En valitettavasti ymmärtänyt niiden tarinoita.
Ja tänne lopulta pääsimme. Olipa sieltä hieno vilkutella.
Samana päivänä paluumatkalla poikkesimme hajuvesikaupunkiin, Grasseen. Tämäkin kaupunki sijaitsi ” yllättäen” jyrkällä rinteellä ja sielläkin kadut olivat juuri ja juuri yhden auton levyisiä vaikka olivat kaksisuuntaisia ja autoja oli parkissa molemmin puolin teitä. En kerta kaikkiaan käsitä, kuinka automme voi edelleen olla täysin naarmuton. Pakko oli tämän tästä laittaa silmät kiinni, kun ei kerta kaikkiaan uskaltanut pitää niitä auki ! Lisäksi ymmärrykseni sanasta ”mutka” on saanut aivan uuden ulottuvuuden – se voi olla jopa 359 astetta. Päädyimme myös hajuvesimuseoon siinä vaiheessa kun akuutein tarve oli löytää toiletti. Sääli kyllä olisi ollut, jos museo olisi jäänyt käymättä. Hajuvesikaupatkin saivat oman osansa euroistamme, kuinkas muutenkaan. Visiitti Monacossa ja Nizzassa varmisti sen, että jalat ainakin polvista alaspäin saivat liikuntaa. Pedaaleita piti polkea kuin rukkia ikään, niin tuhannen tulimmaisesti.
En valitettavasti osaa kääntää tätä kuvaa suoraan. Kuvassa on kaunein hajuvesipullo, jonka museosta bongasin.
Ja lintuputelithan ovat minulle varsin mieleisiä....
Osa vaellusporukasta lähti jo eilen, mutta Leena jäi luokseni vielä päiväksi. Olemme kuluttaneet sitä täällä Nizzassa pääasiassa shoppaillen. Ja totta kai Lafayette-tavaratalon hälyttimet pärähtivät soimaan kun yritimme poistua sieltä nyssyköinemme. Leenan ostamaan lompsakkoon oli jäänyt hälytin.
Onka siellä jyrkän näköisiä maisemia. Täytyy varmaankin varautua kunnon kengillä.
VastaaPoistaOletkohan jo kyllätynyt näyttämään kaikkia upeita kohteita, kun vihdoin toukokuussa on minun vuoroni?
Olen lukenut sellaisen kirjan kuin Parfyymi, joka kertoo hajuveden tekemisestä mielenkiintoisia asioita.
Kannattaa lainata ja lukea, kertoo juuri noista maisemista.