Ovatko etanan taimet jo saapuneet ?

Tähän astisen ranskan kielen puhumis-urani noloin episodi sattui eilen. Poikkesin kysymään rakuunan taimieni perään. Sitä yrttiä kun tarvitaan joka toisessa ruokaohjeessa. Iloitsin suunnattomasti siitä, että muistin ilman sanakirjaa mitä rakuuna on ranskaksi. Yhden ohikiitävän hetken kyllä mietin, että muistuttaapa se paljon englannin sanaa etana. Vihermyymälässä samainen tyttönen riensi avukseni kuin viimeksikin. Töräytyin varmuutta uhkuen ilmoille valmiiksi harjoittelemani lauseen, että oletteko jo saaneet niitä rakuunan taimia. Tyttö toisti perässäni sanomani lauseen ja vakuutin, että juuri niin ! Toistin vielä lauseen siten, että jokainen G-kirjain tuli varmasti äännettyä ja tarpeeksi kovaa. Tytön silmät olivat ihmetyksestä laajentuneet ja hän kutsui avukseen herrasmies-myyjän. Koska ei oikein näyttänyt menevän perille, ryhdyin kaivamaan avukseni sanakirjaa. Näin, että mies oli jostain syystä erittäin huvittunut. Kun avasin sanakirjan R:n kohdalta, minua ei naurattanut, rakuuna on ranskaksi estragon – ei siis esgargot ! Ensin ajattelin, etten mene koskaan enää ikinä siihen kauppaan ja että rakuunan taimet saa minun puolestani jäädä ikiajoiksi sinne. Mutta kun häpeän viitassa kapusin kotivuorelleni henki pihisten ja pohjelihakset maitohapoillla, niin helpotti ja loppumatkasta jo rupesin miettimään, että millä pökerryttävällä sisääntulolauseella marssin sinne huomenna.

Tältä näyttää keittiöni ikkkuna...

Tänään oli muustakin syystä kielikylpypäivä. Kävin lähettämässä kummipojalleni synttärilahjapaketin. Lego-laatikko ei mahtunut mihinkään postin valmiskuorista tai paketeista, joten jouduin poistumaan sieltä lahjani kanssa ohjeena, että se pitää paketoida kartonkiin. Postin lähellä oli onneksi pikkiriikkinen putiikki, jonka seinässä luki Papier ja eikun sinne. Koetin sitten selittää myyjälle mikä mättää ja kysyin kartonkia. Hän sanoi, ettei tässä mitään kartonkeja tarvita, että pelkkä paperi riittää. Ostin rullan paperia ja teippiä ja monsieur-myyjä pakkasi omasta aloitteestaan lego-laatikon paperiin ja käytti ainakin puolet teippirullasta. Hyvä niin; paketin matkahan tulisi olemaan pitkä. Sitten takaisin postiin. Pelkäsin joutuvani samalla toimihenkilölle, joka oli juuri minulle sanonut, että ei riitä pelkkä paperi, että pitää olla kartonkiin pakattu. Onneksi pääsin sille toiselle henkilölle. Sitten alkoi puhe; hyvä kun veti henkeä välillä. Ymmärsin kuitenkin, ettei se liittynyt mitenkään siihen, miten paketti oli tehty. Kertoi siinä samalla varmaan koko postilaitoksen historian. Vastasin joka kerta kun hän piti tauon, että ”Non” . Ihan vaan varoiksi; kysyi hän sitten jotain tai ei. Halaistua sanan puolikastakaan en ymmärtänyt. Mutta niin vaan paketti lähti matkaan. Toivottavasti löytyy perille ja vieläpä ehjänä.

Minua ennen oli jonossa iäkkäämpi naisimmeinen, joka oli lähettämässä jonnekin likaisia numeron 45 lenkkareita ja jotain pieniä lääkelaatikoita. Ainakin kolmea eri pakettiratkaisua kokeiltiin ihan konkreettisesti siten, että mahtuuko ne likaiset lenkkarit sinne vaiko ei. Lopulta löytyi tarpeeksi iso laatikko. Teki mieli huutaa sieltä olan takaa, että kokeilkaa siihen yhteen laatikkoon, mihin äsken yritettiin tunkea sitä mun lego-laatikkoa. Totesin, että ehkei kielitaitoni riitä tämän asian muotoiluun; useita aikamuotoja ja imperatiivikin vielä, joten pidin suuni kiinni.

Toinen lause, minkä olin opetellut etukäteen, liittyi silmälasilinssien puhdistusaineen ostoon. Olin saanut torimyyjältä ohjeen, että ei kannata pestä kalkkisella hanavedellä ja olinkin jo todennut sen hyväksi neuvoksi, sillä lasieni harmaus vaikeutti jo näkemistä merkittävästi. Juuri kun optikkoliikkeessä tuli lauseessa sanan puhdistus-kohta, en enää muistanut mikä se oli. Myyjä odotti kärsivällisesti ne pitkät sekunnit, ennen kuin sana lopun perästä löysi tiensä aivoista suuhun asti. Kymmenen pistettä hänelle siitä ettei yrittänyt auttaa tai että olisi ruvennut vääntämään englantia.

En tiedä liittyykö tämä sanojen muistamisongelma ikään vaiko mihin. Syytän ikääni mielelläni kaikesta, mistä vain voin.  Näin muuten tällä yhtenä yönä unta, että minut oli valittu Miss Suomeksi. Ja päällimmäisenä oli riemu siitä, että viisikymppinen ihminen voitti kisan eikä suinkaan se, että olisin muka ollut kaunein.

Olen ihan vaan mielenkiinnosta katsellut kiinteistövälitysfirmojen ikkunoissa patsastelevia lukaaleja ja niiden hintoja. Kahdesta sadasta tuhannesta eurosta lähdetään liikkeelle vähänkään fiksummassa parin makkarin lukaalissa. Kuudella kymmenellä tuhannella saa muuntajan näköisen tönön ilman ikkunoita.

Ja nämä näkyvät siitä ikkuvasta.