Saint Tropezin markkinareissu sujui helteessä. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Onneksi olimme torilla ajoissa ja pääsimme pois siinä vaiheessa, kun väentungos ylitti sen rajan, että ei päässyt eteen eikä taaksepäin. Lea iloitsi löydöistään. Mekin Riitan kanssa ostimme täkäläistä käsityötä, joka tosin kyllä oli koneella kudottua (ties missä). Kojut olivat niin vieri vieressä, ettei ole tosikaan. Meinasin saada astma-kohtauksen, aivastelin taukoamatta ja yhden yskäisyn kesto alkoi olla jo useita sekunteja ja jälkivinkuna korvin kuultavaa. Johtui varmaan voimakkaasta mausteiden tuoksusta tai mistä lie. Pakenimme siinä vaiheessa paikalta ja nautimme lounaan paikallisessa pizzeriassa. Täällä on muuten täysin mahdotonta saada pizza puoliksi toisen kanssa. Täysin on tuntematon käsite. Se on tullut selväksi kahden yrittämän jälkeen.
Ihan vaan vihanneslinjalla täällä. Ei ole vilkaistu liha-, makkara- tai juustotiskeihin päinkään :).
Eilen teimme suunnitellusti odotetun reissun Gorges du Verdonille. Valloitettavana oli enää Point Sublime-osuus. Teimme kolmen tunnin patikkareissun, josta puolitoista tuntia oli laskua ja toinen samanmoinen luonnollisestikin nousua takaisin. Odotin tunneliosuutta kuin lapsi joulupukkia. No tulihan sekin sitten esiin ja sain taskulampulle hommia. Vieraatkin olivat ottaneet kuuliaisesti mukaan otsalamput. Kukaan ei vaan ollut sanonut missään oppaassa, että olisi pitänyt ottaa saappaatkin. Kilometrin pituisesta tunnelista suurin oli osa veden vallassa. Jossain kohden sitten totesimme, että mitä väliä. Turha enää yrittää pomppia kiveltä kivelle kun kerran kengät oli jo vettä täynnä. Tunnelin pituus oli aika yllättävä, vartti suuntaansa; ehkä se olisi ollut jossain tarkemman tason oppaassa mainittu. Käännyimme takaisin siinä kohtaa, kun luin polun opasteesta, että nyt alkaa vaikea osuus, mikä edellyttää hikeriksikin itseään kutsuvalta hyvää fyysistä kuntoa ja kunnon välineitä ja että matka reitin päätepisteeseen kestää vielä noin seitsemän tuntia ! Sinä päivänä mekin saimme kasaan n. 18 000 askelta.
Porukka etenee.
Lea etsii hyviä kuvakulmia.
Yksi tuhannesta kuvauksen arvoisesta näkyämästä.
Ja kääk, joku oli laittanut 17-vuotiaan tytön katoamisilmoituksen kuvineen kaikkineen Point Sublimen info-tauluun kartan viereen. Pelkäsin koko ajan, että silmiini osuu jostain pensaikosta luiset kantapäät. Vasta jälkeenpäin Lea onneksi korjasi, että tyttö oli kadonnut jossain muualla; ei siis tällä kanjonilla. Olivat vaan ilmeisesti laajentaneet haku-aluetta. Hirveetä silti.
Paluumatkalla löytynyt lammaspelto. Jos kuvassa olisi ääni, se kuulloistaisi sulosointuiselta eri sävellajien määmätykseltä.
Tämä fyysisen urakan päätteeksi olimme sopineet, että palkitsemme itsemme runsaalla päivällisellä. Se olikin ”mission impossible”. Ei saanut ruokaa yhdestäkään kuppilasta. Ruokatarjoilu alkoi vasta kuuden tai seitsemän jälkeen illalla ja me olimme liikenteessä neljän ja viiden molemmin puolin. Joka ikisen ruokapaikan kolusimme, Snack-baarit mukaan lukien. Popsimme sitten hypoglykemiassa kädet täristen croisantit ennen matkan jatkamista. Nekin olivat lähikaupan viimeiset kappaleet. Aups-nimisessä kylässä sitten saimme vihdoin murua rinnan alle.
Kertakaikkisen kaunis kylä, Mousters Sainte Marie, johon täytyy mennä uudestaan joko tarjoiluaikaan tai omilla eväillä.
Tänään torstaina pörräsimme Nizzassa. Heti ensiksi suuntasimme Matissen museoon ja kolusimme sen nurkasta nurkkaan. Kiitos muutaman suomalaisen turistin antaman vinkin, poikkesimme myös museon alueella sijaitsevan luostarin puutarhaan. Se ruusujen määrä ja tuoksu; sitä ei pysty kuvamaan. Eilisestä oppineena pidimme huolen, että saamme ruokaa ennen siestaa. Nyt meitä lykästikin oikein suuremman jäljestä eli saimme tosi herkullisen lounaan. Meillä oli tarkoitus käydä myös nykytaiteen museossa, mutta kuinka ollakaan, shoppailu kahmaisi iltapäivästä suuren osan. Ei ehditty toiseen museoon. Hyvä, että ehdimme edes hetkeksi rannalle istuskelemaan. Kotiin palattua Lea ja Elina kokkasivat meille makoisan iltapalan, ihan vaan salaattiaineksista, munakoisoista ja nakeista. Ei se näköjään ole ne tarvikkeet, vaan se taito, joka ratkaisee. Nautimme illallisen takapihalla illan pimeydessä kuunnellen sammakoiden kuorokurnutusta ja katsellen tähtitaivasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti